 |
|
Bull-baitingista
koiratappeluihin
Kun bull-baiting julistettiin laittomaksi Englannissa
nousivat suosioon koiratappelut [l. pit fighting, koirat tappelivat
toisiaan vastaan rajatulla alueella]. Bull-baitingissa käytetyt
koirat olivat ylivoimaisia niiden kovuuden, pelottomuuden ja kestävyytensä
ansiosta, mutta koiratappeluihin ne olivat liian raskaita. Näin
ollen kasvattajat alkoivat jalostamaan hieman kevyempää
taistelukoiraa, joka saatiin aikaan risteyttämällä "bulldogeja"
ja silloisia metsästysterriereitä. Rotu sai nimekseen "Bull
and Terrier". "Bull and Terrier" oli jalostettu
olemaan aggressiivinen toisille koirille, järkähtämättömän
urhea, korkea kipukynnykseltään, halukas taistelemaan loppuun
saakka ja olemaan ainutkertaisen kiintynyt ihmisiin. Koiratappelut
bull-baitingin tavoin olivat erittäin raakoja, sillä toisinaan
tappeluiden annettiin jatkua kuolemaan saakka.
Koiria ei jalostettu vain olemaan aggressiivisia
toisia koiria kohtaan, vaan niiden piti myös olla lojaaleja
ihmisille. Jos "pit dog" ikinä osoitti aggressiivisuutta
ihmistä kohtaan, se lopetettiin välittömästi. Syy, miksi koirat
eivät saaneet olla ihmisille aggressiivia, oli siinä, että koirat
oli saatava tappelukehästä ulos vakavasti loukkaantuneinakin, sillä
ne olivat omistajilleen todella arvokkaita. Tästä johtuu, että
rodut ovat edelleen valtavan ihmisystävällisiä.
Rotu Yhdysvaltoihin
Amstaffien/APBT:ien lähimmät esi-isät olivat irlantilaisia
ja englantilaisia taistelukoiria, jotka tuotiin yhdysvaltoihin
1800-luvun puolessa välissä. Kulkeuduttuaan Yhdysvaltoihin rotu
erkani hiljalleen siitä, millainen se oli Englannissa ja
Irlannissa. Yhdysvalloissa rotua alettiin jalostamaan hieman
suuremmaksi ja pidempi jalkaiseksi, jotta sen käyttömahdollisuuksia
saatiin lisättyä. "Bull and Terrier":stä tuli taitava
kaikissa töissä mitä sille annettiin: paimennuksessa,
karjanvartioinnissa, tuhoeläinten häätämisessä, taakanvedossa,
vahtikoirana ja perheen seurana - unohtamatta koiratappeluita.
Kaiken kaikkiaan asiat olivat rodulla hyvin rakastettuna ja
kunnioitettuna perheen seuralaisena, sekä ihanteellisena koirana.
Todisteiden puute, kuten monen muunkin rodun historiassa, johtuu tässä
tapauksessa kasvattajien suunnattomasta salailusta. 1800-luvulla
sukutauluja, jos niitä lainkaan kirjattiin ylös, ei levitelty,
koska jokainen kasvattaja pelkäsi jonkun paljastavan menestyksen
salaisuudet kilpailijoille. Joka tapauksessa 1800-luvun puolessa välissä
rotu saavutti ensisijaisen tärkeät piirteensä, jotka pätevät
edelleen: kunnioitettavan atleettiset kyvyt, ainutlaatuisen urheuden
ja huolettoman luonteen.
|